|
Viulunsukuiset
soittimet lienevät peräisin jo 1400-luvulta, jolloin jousi
tuli Eurooppaan. Silloin näppäiltäviin soittimiin
ryhdyttiin tekemään kapea keskivartalo, jolloin soitinta
oli mahdollista soittaa myös jousella. Kuitenkin vasta
1800-luvulla rakentajat erikoistuivat jonkin tietyn soittimen
rakentajiksi. Niinpä esimerkiksi Antonius Stradivarius
(1644-1737) rakenteli myös muun muassa kitaroita, luuttuja,
mandoliineja ja gamboja. Viulun kaltaisille soittimille oli yhä
enemmän kysyntää niiden esimerkiksi kitaraa
huomattavasti kantavamman äänensä vuoksi.
Ensimmäiset
nykyaikaisen tyyliset viulut on piirtänyt italialainen
yleisnero Leonardo da Vinci (1452-1519). Italialaiset Giovanni
Kerlino (1440-1495), Kaspar Tiefenbrucker (syntynyt 1400-luvulla,
tarkka elinaika ei tiedossa) ja Gasparo Bertolotti eli Gasparo da
Salò (1540-1609) valmistivat ensimmäiset malliltaan
nykyaikaiset viulut. Heidän soittimissaan ei luonnollisestikaan
ollut mitään standardimittoja vaan jokainen soitin oli
käytännössä oma yksilönsä.
(Tiefenbruckerin juuret ovat nykyisen Saksan Augsburgin lähistöllä.)
Viulunrakennus
kehittyi aluksi Pohjois-Italiassa. Tunnusomaista oli, että
tietotaito siirtyi suvuittain isältä pojalle. Kuuluisimmat
italialaiset viulunrakennussuvut olivat nimeltään Amati,
Stradivarius ja Guarnerius. Muita tunnettuja nimiä ovat esim.
Montagnana, Panormo, Guadanini, Gagliano, Albanius, Ruggerius,
Testore jne.
Pohjois-Italia
"kävi ahtaaksi" lukuisille viulunrakentajille ja osa
heistä muutti asumaan yhä kauemmas viulunrakennuksen
synnyinsijoilta. Näin viulunrakennusoppi kulkeutui jo
varhaisessa vaiheessa myös esimerkiksi Ranskaan. On huomioitava,
että tuolloin valtioiden rajat eivät olleet nykyisen
kaltaisia. Monet nykyisen Keski-Euroopan alueelta kotoisin olevat
viulunrakentajat kävivät hakemassa oppinsa
Pohjois-Italiasta ja palasivat tämän jälkeen
kotikonnuilleen taitavina käsityöläisinä.
Esimerkkinä mainittakoon Mathias Klotz (1656-1743), joka oli
kotoisin nykyisen Saksan alueelta Mittenwaldista ja kävi
hakemassa oppinsa useiden Pohjois-Italian mestareiden soitinpajoilta.
Mathias Klotz luetaan saksalaisen koulukunnan perustajiin.
Ranskalaisena viulunrakennuksen uranuurtajana mainittakoon
S.B.Vuillaume (1798-1875), joka saavutti hieman kyseenalaisen
maineensa italialaisten mestarisoitinten jäljentäjänä.
Luultavasti
muusikoiden painostuksesta soitinrakentajat alkoivat jo 1700-luvulla
käyttää tiettyjä standardimittoja.
Viulunrakentajat erikoistuivat rakentamaan esimerkiksi viuluja,
alttoviuluja ja selloja. Vaikka esimerkiksi Stradivarius rakensi
myös kitaroita, niitä ei ole säilynyt nykypäiviin
suuremmissa määrin johtuen kitaran soittimena viulua
lyhyemmästä elinkaaresta ja
vähäisemmästä arvostuksesta. Kontrabasso kuuluu
jousisoittimiin, mutta ei suoranaisesti samaan soitinperheeseen
viulun, alttoviulun ja sellon kanssa.
1800-luvun
alkupuolella viulun ääneltä vaadittiin yhä
enemmän voimakkuutta ja kantavuutta suurten kaupunkien uusien
suurempien konserttisalien vuoksi. Ainut tapa saada lisää
äänellistä volyymiä soittimiin oli asettaa
soittimeen korkeampi talla, muuttaa kaulan kulmaa jyrkemmäksi ja
jatkaa kaulan ja kielten pituutta. Näin kielten paine kantta
kohtaan voimistui. Käytännössä kaikkien ennen
1800-luvun alkua rakennettujen soittimien kaulan kulma muutettiin
jyrkemmäksi ja kaulaa jatkettiin 10mm. Toimenpiteessä
alkuperäinen kaula irroitettiin soittimen vartalosta, kierukka
sahattiin irti ja liitettiin uuteen pitempään valikaulaan.
Uusi välikaula vanhoine kierukkoineen liitettiin soittimen
vartaloon alkuperäistä jyrkempään kulmaan. Pohjan
jatke säilytetiin alkuperäisenä.
|
